Kvarttaali

- Roomaan pidennetyksi viikonlopuksi ["ei nyt oikein pysty kun teinillä ja minullakin lukukausi pahoimmallaan alullaan"]

- Helsinkiin johonkin galleriaan hankkimaan taulu tai pienoisveistos ja sen jälkeen syömään Postresiin ["töiden takia pitää kuitenkin kohta mennä muutenkin Helsinkiin ja ks. edellinen"]

- Tunturiin päiväreput selässä ja tunturin laella pieni pullo shampanjaa: taivas kattona ja sellaista ["vastahan me oltiin patikoimassa"]

- Kynttiläillallisille valkopöytäliinaiseen ravintolaan suunnittelemaan tulevaa ja nauttimaan elämästä ["viitsiikö sitä nyt arki-iltana ja kun lauantaina on ne rapujuhlatkin"]

Ei, ei me tänään sitten tehty mitään noista.

Olimme aamukuudelta kuntosalilla vain kaksistaan, polkien rintarinnan kuntopyörällä. Aika hiljaa oltiin, niinkuin sitten aamiaispöydässäkin; mitäpä sitä höpöttelemään. (Tuli mieleen Mika Waltarin runonpätkä: "Tuntea läheiseksi, ystäväksi, toinen ihminen, sanoitta." Jaettiin Kaleva ruisleipien ja kahvin äärellä. Olin sitten päivän töissä, ja sain tulla valmiille ruoalle. Ja lahjankin puolisko oli hankkinut - vaikka oli sovittu, ettei nyt sitten kuitenkaan mitään laiteta. 

Hieno hopeahääpäivä [miten tavattoman vanhalta se kuulostaakaan! kvarttaali tai varttivuosisata ovat parempia, ehdottomasti!] ja 29-vuotiskihlajaispäivä me on vietettykään. Ja hyvin hyvä varttivuosisata on vietetty, - aviossa. Niin se aika rientää.  

Blogikriisi

Jokainen itseään kunnioittava bloggaaja näyttää aika ajoin käyvän läpi jonkinlaista kriisiä tekstintuottamisensa kanssa. Jotta olisin katu-uskottava näissä blogilandian kortteleissa, on minunkin pohdittava tämän homman mielekkyyttä.

Jo alussa ilmoitin, ettei minusta ole bloginpitäjäksi, tämän piti olla päiväkirjan korvike ja keino opetella kirjoittamaan napakasti, lyhyesti. Alku oli aika lupaava, mutta viimeistään kesälomalla homma karkasi lapasesta ja matkoilta postailen jo sivutolkulla tekstiä. Lyhyet pienet tuntojen, tekemisten ja tunnelmien kirjaamiset ovat venähtäneet päivittäiseksi höpöttämiseksi ja minimalistinen sanonta on tuhannen hukassa. Tekstini alkavat olla - ei lyhyesti kirjattuja tuokiokuvia - vaan nimimerkkini mukaisesti "tuulestatemmattua" tarinaa ilta toisensa jälkeen. 

Mutta: pitkistä henkilökohtaisista päiväkirjavuodatuksista olen kyllä tämän myötä päässyt eroon. Yksi tavoite on siis tullut saavutettua. Ja muutama ystävä ja sukulainen on kertonut näitä kirjaamisiani lukevansa [- tavattoman fiksuja, minusta ainakin] ja blogin tilastoinneista näen, että sivullani käy muitakin kuin sisareni ja muutama ystävä. Kävijöitä on päivittäin jopa kymmeniä. Eilenkin 62. En näe ketkä käyvät; sen vain voin tilastoista lukea, että minulle aivan tuntemattomistakin Suomen syrjistä joku tänne klikkailee, kiitoksia vaan mielenkiinnosta. Blogitilasto (ja www-sivustoni tilasto) kertoo, että mansikka-mascarpone- ja muut reseptit, lukemiset ja reissuraportit kiinnostavat. Olympialaisten aikana Kiinan matkaraporttini toivat monia lukijoita blogiin. 

Niinpä: ehkä en nyt ensimmäisen blogivuoteni jälkeen sittenkään sulje tätä ikkunaa arkeeni, vaan kehittelen vähän uutta. Ehkä luovun tuosta surkeasti onnistuneesta tavoitteesta kirjoittaa lyhyesti, ehkä siirryn vielä tuulestatemmatumpaan tekstiin... Blogin ulkoasuakin ajattelin vaihtaa. On vain opittava vähän css-koodausta [siksikö sitä sanotaan], parempaa kuvajulkaisua toivon ja kaikenlaista virittelyä. Monenlaiseen oppimiseenhan tämä - tämäkin -  foorumi on hyvä. 

Historiastahan jo tiedämme että kriisi synnyttää yleensä jotain uutta. Ei aina parempaa, mutta uutta. Katsotaan nyt, mitä tästä kriisistä syntyy... 

Äiti-poika -harmoniaa?

Ollaan pojan kanssa kaksistaan kotosalla, ja mitäs me tehdään: syödään puoliksi pussillinen bageleita ja ollaan ihan sovussa. Nautitaan bageleita cheddarin kanssa ilman mitään rajaa ja keskustellaan koulunkäynnistä ja erinäisistä muistakin iäisyyskysymyksistä (onko sänky petattava, onko likaiset vaatteet vietävä pyykkiin ja puhtaat pantava kaappiin, miksi ja ketkä käyttävät nuuskaa, kuka maksaa mopon bensat, moneltako mennään nukkumaan ja moneltako herätään [ei todelLAakaan herätä klo 9.27 silloin kun koulussa 3 km:n päässä on oltava klo 9.55!]) rakentavasti, pohtien asioita eri näkökulmista ja kunnioittaen toistemme mielipiteitä.

Siis onko niiin, että meidän joskus ehkä kiivaaltakin vaikuttava sanailumme johtuukin vain yleisöstä? Perheen isän ja esikoisen läsnäoloko meitä stimuloikin reippaaseen kielenkäyttöön? Se ei johdukaan meidän tempperamenttiemme samankaltaisuudesta? Sitäpä tässä puutarhanhoitoon lähtiessä nyt mietin.

Purot ja porot jääkööt...

Pohkeet pinkeänä, paidan selkä märkänä tunturin rinnettä ylös ja toista alas. Siinä ei paljon valokuvausta harrastettu eikä luonnonrauhasta riemastuttu kun pehtoorin tahtiin käytiin seitsemän kilometriä patikoimassa. 

Pohjoinen ilmavirtaus on laskenut lämpötilan (+ 8 C), ei sada kuitenkaan. Nuorenparin kanssa lähdemme ajelemaan kohti Oulua. Sittenkin jo tänään; hyvä, että halusivat lähteä jo nyt, olisin joutunut muuten Eskelispiiliin ja junaan. 

Työtkin jo kutsuvat, spostissa opiskelijat ilmoittelevat tulevansa tapaamaan ja onhan siellä kaikkea muutakin syksyn merkkiä odotettavissa. Ja kuopuksesta on jo lähdettävä huolehtimaan. Oliko puhelimessa jo vähän ikävissään, vai kuvittelenko vain?

Haittaako sade?

Sadetta. Melkein koko päivän. Niinpä aamupäivä töitä tehden. Kauppareissulla piipahdettiin Metsähallituksen info-pisteessä Kiehisessä. Mentiin hakemaan sienikirjaa: tultiin ulos viiden kirjan kanssa! Ja sitten sellainen vihkonen "Kääpien tunnistuskortit". Ja eikun se taskuun ja kamera mukaan ja metsään: nyt tunnistan jo Taulakäävän (yllä) ja Pökkelökäävän (metka, ihan kuin purkkapallo).

Sateen yltyessä siirryttiin sisälle, erinäisiä valmisteluja kun kuukauden päästä saadaan tänne vieraita vähän tavallista enemmän. Ja lukemista. Saunan jälkeen ruoka: poron sisäfile lisukkeineen maistui nuorillekin. Tein eka kertaa ever siten kuin ravintoloissakin tehdään: paistoin ruskean pinnan ja sitten uuniin (100 C) kunnes paistimittari näyttää 55 C, sitten folioon 10 minuutiksi. Lisäksi vain auramuru-kastike ja perunat. Jälkiruokana oli turkkilaista paksua jukurttia ja hilloja, ja hillahunajaa. Sitä on täällä lähikaupassa. Tavallinenkin sopii, mutta hillahunaja on vielä parempi, joten jos kohdalle sattuu niin suosittelen.

Nyt tytär ja sotilas jo huutelevat sökölle: aikovat meiltä pikkurahat putsata...

Tunturipurojen raikkautta

Aamulla ikkunasta purolle päin katsellessa huoli: syövätkö porot pyhän pihlajan, lahjapihlajani? Pitäisiköhän ne suojata talveksi? Mökin pihapiirissä on usein, erityisesti näin syksyisin ja talvisin poroja. Kotiporotokka :), jäkäläkangas kun ei mökkiasutukseen lopu.

Täällä on vielä valoisaa, valoisampaa kuin etelässä, - vielä ennen kuin auringon kierto kohti kaamosaikaa alkaa. Tänään päivänpituus täällä 16,31 tuntia, Oulussa 15,47 ja Helsingissä 15,02. Lämmintäkin tänään. Niin lämmintä, että uskaltauduin kastautumaan purossa. Huikea uintipaikkamme ei mahdollista pitkään pulikoimista, mutta eipä siellä olisi kyllä huvittanut mitään uintiretkiä ryhtyä tekemäänkään.Villi arvaus, mikä on tunturipuron veden lämpötila tänään? Jokainen blogivieras, joka arvaa oikein, saa ison annoksen hillalättyjä ja shampanjaa! Hillalättyjä innostuin paistamaan kun siskon mies piipahti matkalla Inarinjärvelle kalaan. Kävi houkuttelemassa pehtooria mukaan, joka lupautuikin maanantaina menemään kunhan meitsi on palannut etelään.

Hillalättyjä meillä on vielä tarjolla ihan piakkoinkin kun tänään valantehnyt autosotamies ja tyttäremme tänne tulevat. Ensin on kyllä porolasagena. Tein reseptikansioni ohjetta soveltaen tuorepastasta. Onhan se aika talvista ruokaa mutta maistuu se elokuussa purouinnin ja tunturipatikoinnin jälkeen. Tänään helppo reitti Prospektorin kaivoksen ja Piispanojan suunnassa. Helppous mahdollisti myös polulta poikkeamisen. Tuloksena korillinen tatteja! Soppa-ainekset moneen kertaan. Josko jo huomenna keittäisi yhden annoksen: maistuu ainakin tyttärelle. Johan on minulle merkillisen mieluista kun tulevat tänne valalomaa viettämään.

Ei valittamista

Olen nähnyt niin hienon suon etten ikinä. Ahopään rinteitä laskeutuessa se näytti viheriäiseltä niityltä, Kiilopään tummaa silhuettia vasten oli merkillisen kaunis. En vain osannut kuvata sen kauneutta. Kuvissa se näyttää tavalliselta pieneltä Lapin suolta. Luontopolku oli muutoin aika vaativa: paljon rakkaa ja kapeita muhkuraisia, kurujen pohjilta nousevia polkuja. Tälle kesälle on huiputettu Kaunispää, Iisakkipää, Kiilopää ja nyt Ahopää. Ei mitään Veikka Gustafsson suorituksia, mutta onpahan liikuttu. Voimannuttaako se? En tiedä. Hyvältä se joka tapauksessa tuntuu. Se rauhoittaa – pitkäksi aikaa. Ruskaa on jo vähän, sieniäkin vähän, mustikoita hyvin vähän, hilloja muutama eikä puolukoita yhtään. Eihän niitä (puolukoita siis) vielä kuulu ollakkaan. Nyt kun olemme syöneet (savurautua ja sienimuhennosta, ruisleipää ja Trimbachin Pinot Gris niiden seurana – ei voi valittaa) ja tästä läppärin yli kuvatessa ulkona näyttää tuolta

 ja siellä on lämmin (+ 18 C) en taida sittenkään ottaa arvosteltavana olevaa väitöskirjan käsikirjoitusta pöydälle, vaan otan puukon ja korin ja lähden metsään: onhan ne vähätkin suolasienet haettava sieltä pois.

Ja me tulemme taas ..

Jo vain met olemma pohojosesa mökillä.

PhotoShop -koulutus oli peruttu ilmoittautuneiden vähäisen määrän vuoksi, mikä harmitti, mutta se mahdollisti lähdön jo iltapäivällä hyvissä ajoin. Tultiin vielä Sompujärven kautta, joten nippa nappa viisi tuntia, vaikka käytiin kaupassakin. Sompujärven reitistä en pidä: siellä on tylsää, kapea ja paikoin päällystämätön tie, mutta nopeuttaa se. Varsinkin kun Kemijoen siltatyömaa hidastaa nelostiellä. Nyt kun tämä nettiyhteyden toimivuus on tarkistettu, lähden purolle ja nuotion sytytykseen. Paistettu chilimakkara olkoon päivän lounas, päivällinen ja iltapala!

Syyslukukauden visiointi, missioiden miettiminen, tahtotilojen tunnistaminen, ...

Nyt kun me on yliopistomaailmassa käyty läpi pitkällinen opetuksen kehittämisjakso, UPJ, ulkoinen aditointi, hallittu (?) rakennemuutos ja tutkintorakenteen uudistus on meillä edessä "Laadunvarmistusjärjestelmän akreditointi" ja uusi yliopistolaki kaikkine hallinnollisine hullutuksineen! Eikö me saatais jo välillä nauttia työn tuloksista ja tekemisestä! Siitä kaikesta tänään on koko tiedekunnan kanssa keskusteltu. Päätä särkee. 

Ja mikä se aina tämmöisissä sessioissa on, että samojen besserwissereiden, idealistien, innovaattoreiden ja muuten vain esillä olijoiden on saatava sanoa omat sanomattoman mitäänsanomattomat mielipiteensä. 

Ukkosmuistoja

Tänään ukosti. Monta tuntia. Harmi vain, että oli oltava töissä eikä minun työhuoneeni ikkunasta näy kuin vastapäisen rakennussiiven seinä ja ikkunat. Salamointi ja taivaanliikkeet menivät ihan näkemättä, ihan hukkaan.

Olen aina pitänyt ukkosesta. Ollessani alle kouluikäinen vietimme monet kesät perheemme mökillä järven rannalla, jossa oli usein ukkosia. Oli "mahetsua" laskea salaman ja jyrähdyksen välistä aikaa ja miettiä, kuinka lähelle ukkonen tulisikaan. Tänään ukkosta kuunnellessa muistin, kuinka yksi meidän kesäapulaisistamme pelkäsi jylinää ja järven pintaan iskeviä salamoja aivan järjettömästi. Tyttöparka (olisiko ollut kahtakymmentäkään, tosin minun silloisesta perspektiivistäni kuului joka tapauksessa ikäryhmään "aikuiset" tai "vanhat") lamaantui täysin. Ja syöksyi sängyn alle. Muutaman pienen huoneen mökkimme perimmäiseen kamariin ja sen perimmäiseen nurkkaan - pysyäkseen siellä kauan. Pitkän aikaa ukkosen jälkeen  hän (Nellikö hänen nimensä oli?) kömpi esiin ja oli aivan vitivalkoinen. Meitsin viisivuotiaassa maailmassa moinen käytös oli vähintäänkin "raukkista". Varmasti Nellin auktoriteettiasema kärsi kolauksen jokaisen ukkosen jälkeen. 

Eipä ole kotiapulaisia enää, eivätkä päiväkotien tädit tai äidit saa juosta sänkyjen alle kun ukostaa. On oltava rohkeita naisia! 

Hiljainen sunnuntai

Sää kovin kesäinen. Kuin lahjaksi saatu lämpö. Päivä rullistelemassa, puutarhahommissa ja muutoinkin pihalla (luin loppuun Hiljaisten historian, olen kummissani). Vielä kun saataisiin samettinen elokuun ilta... Sellaisia ei tälle vuodelle ole paljon kohdalle osunut.  

Juhlapäivä

Hääjuhlassa vietetty päivä. Pehtoorin veli sai vihdoin vietyä avokkinsa vihille. Melkein parikymmenvuotisen yhteiselon jälkeenhän oli aikakin. Siikajoen kauniissa kirkossa kirkkoherran unohtumaton puhe kristallisoitui lausahduksessa: "Kilo graavilohtakaan ei ole niin hyvä asia kuin avoimuus puolisoiden kesken!" Laittamattomasti sanottu, eikö? Siikajoen Törmälässä aurinkoisessa elokuun lauantaissa hääjuhla oli hieno ja hermoilematon. Ehdittiinpäs mekin pitkästä aikaa jutella raahelaisten kanssa.  Illan tullen meidän nuorisolla kuitenkin kiire jo pois, seurustelemaan, joten jätimme hääväen tanssimaan ja kotiuduimme. 

Tunteen palo

Eilenaamuinen leuto ja leppeä elokuun tuuli ja aurinko ovat taas vaihtuneet sateeseen. Surku.

Äkikseltään päätettiin eilen ehtoolla polkaista Toppilan Möljälle ´Tunteen palo´ -musiikkinäytelmää katsomaan. Jos ikävuosikymmeniä olisi vielä kymmenen tai kaksi lisää, olisimme mekin varmasti jääneet esityksen jälkeen seisaaltaan taputtamaan kyyneleet silmänurkissa - niinkuin iso osa nuoruutensa Tauno Palon hurmoksessa viettäneistä jäi. Ei näytelmä huono ollut mutta pääosan esittäjästä puuttui karisma ja dialogit toivat kyllä mieleen SF-filmeistä tutun, kumman teennäisen sanailun. Toki Kultaisen kulkurin valssit ja Rosvo-Roopet ja ne SF-elokuvat kuuluivat meidänkin lapsuuden kulttuuriantiin. Plussan puolelle torstai-illan vietto siis sitten kuitenkin ylsi.

Tunteen palo on muutoin aika vähissä: on sellainen seesteinen olo. Liekö perjantailla ja yhden "paperin" valmiiksi saamisella siihen syynsä? Ja levollista mieltä lisää tieto että viikon päästä ollaan mökillä. Nyt edessä tämän kovin hiljaisen - onkohan meitä viittä enempää täällä? - työpaikan www-sivustojen päivityshomma: syyslukukauden alkuun ajantasaistus aikaansaatava. Rutiinihommaa joten voisin vaikka Laura Pausinia kuunnella ja illan gourmet-ateriaa miettiä samalla... Seesteistä on.

Lukiolaisen lupaus

Kävinkö minä lukiota ahkerasti? Istuinko 17-vuotiaana elokuun illat ruotsin sanoja lukien? Olinko kovinkaan huolissani siitä, miten onnistuisin matikan yo-kirjoituksissa loputtomien nelosten jälkeen? No en, en todellakaan. Sainpa sitten kyllä yliopistossa tehdä aika määrättömästi töitä, että sain pakolliset kieliopinnot [latinankin!] suoritetuksi, ja luetuksi1700-luvun englantilaista kirjeistöä. Ja ennen kuin siihenkään asti pääsin, olin ahkeroinut [lue: seurustellut ja muuten mukavasti viettänyt] lukiossa neljä vuotta. 

Siispä: mikäpä minä olen tupisemaan ja tuulettamaan pojalleni, jolla on 1½ viikon päästä ruotsin rästikoe ja joka on nyt joko korjaamassa mopoa tai Hennansa [sekö tämänhetkisen tyttöystävän nimi olikaan!?] luona. Sitähän se poikakin lähtiessään kyseli: että onko minulla mahiksia moisesta hullusta huolettomuudesta huolestua. On minulla. Pääsis poika vähemmällä kun vähän nyt tekis. Mutta ei tee, ei.  

Kiristän ajokortin saamisella, uhkaan jättää ilman uusia farkkuja, lahjoin ostamalla läppärin [teet sitten muistiinpanoja reaalikokeita varten]. Annan olla rauhassa, enkä vertaa perusahkeraan ja lahjakkaaseenkin siskoonsa. Rohkaisen, että vähänkin on hyvä. Ja mitä tekee juniori? Väläyttää hurmaavimman hymynsä ja huikkaa mennessään ”Älä sinä äippä turhia hermoile, kyllä minä paikkani löydän”. Siihen minun on nyt luottaminen. Muutakaan en voi! 

Nollatulos

Eilisen kaltaisen surkean päivän välttämiseksi aamulla päätin lujasti
1) olla syömättä liikaa,
2) tehdä ahkerasti töitä ja
3) venytellä tunnin välein, jotta niskani relautuisi.

Niinpä sitten istuin työpäivän netissä surffaten ja kirjoitellen kaikenlaisia utooppisia viritelmiä tutkimusaiheikseni liikkumatta sorvin äärestä juuri mihinkään – saatikka venyttelemään – napostellen milloin eväsleipiä, milloin kuppilasta hakemiani lakuja milloin ”hätävarakorppu-paketin” kunnes vihdoin pääsin kotiin syömään.

Eipä siitä sitten sen enempää.

Tämän päivän olisi voinut skipata!

Huonosti nukuttu yö, se vähäkin uni jotenkin huonossa asennossa siten, että pää ei käänny vieläkään vasemmalle, lintsaus salilta (mikä aiheuttaa välittömästi koko päiväksi henkistä ja fyysistä tukkoisuutta), tiedekunnan verkkoyhteydet jumissa, eväät jääneet kotiin, hallinnosta ihminen, jota olisin tarvinnut, oli sairauslomalla, paljon pieniä turhia tarpeettomia keskeytyksiä ja äsken kaiken kruununa juniori, joka on vihdoin joutunut koululaitoksen kasvattavaan ja velvoittavaan ilmapiiriin, ilmoitti, että  rästikoelauantai on just se, jolloin - vihdoin - oli tarkoitus olla porukalla - nuorisoa mukana - mökillä. Oli jo suunniteltu kaikkea ... ja tämmöisen kestämisessä olen erityisen huono! Luuseri suorastaan! Hitto, että harmittaa... 

Vapaa sunnuntai

Vapaa sunnuntai: olisi vielä asuntomessut Vaasassa. Samalla voisi ajella pitkin Etelä-Pohjanmaata, jossa ei ole käyty kuin joskus linja-autonkuljettajauralla, tilausajossa Kuortaneelle, tai jotain... Siellähän voisi olla historiaakin… Tai lähdettäisiinkö vihdoin Tornionjokivarteen, IKEa ja Butiken på landet Korpikylässä voisivat olla kiintopisteitä ja sitten voisi harrastaa sellaista kotiseutu/kulttuurimatkailua… Entäs pitkästä aikaa Hailuotoon, siellä olisi Hainan valokuvanäyttely? Höpö, höpö: vietetään kotona pehtoorin huomista synttäriä. Kyselin jo viikolla, että mitäs ikääntyvä siippa haluaisi lahjaksi: ”En minä mitään tarvi, syyään hyvin”. No siihen sitten pyrin.

Teinitkin (alokaspoikaystäväkin) saatiin ruokapöytään. Pitkästä aikaa Stockalla oli tuorepastalasagnelevyjä, joten alkuruoaksi kehittelin kanttarellilasagnen, eikä kukaan valittanut. Päinvastoin. Suunnilleen näin: kuullota litra kanttarelleja voissa, lisää 1 rkl jauhoja, anna hetki kypsyä, mausta (suolaa, valkopippuria, kirveliä, kanttarelllifondia) ja desi vettä ja lopuksi puoli rasiaa Greme bonjouria (kanttarelli maultaan, luonnollisesti). Sitten sekoita keskenään 1 prk Valion juustokastiketta (sellainen tetra) ja rasia (2 dl) raejuustoa. Rakentele lasagne: oliiviöljyä vuoan pohjalle, sitten lasagnelevy, kanttarellimuhennos, lasagnelevy, raejuustokastike jne. ja lopuksi kerros emmental-raastetta. Uuniin (200 C) noin varttitunniksi. Anna tasaantua ennen leikkaamista. Perfetto! Kevyttä? Todellakin! Ja kun syötiin lasagne salaatin kanssa aitoitalialaiseen tapaan primoksi (alkuruoaksi) ja pääruokana oli tryffelirisottoa ja pihvit maustevoilla ja jälkiruoaksi suklaa-mansikka-mascarponevaahto-leivoksia niin onpas taas hoikuttu! Menikin jo viikko vähän vähemmällä eineellä, … ;) 

Rapu-rapu-rallaa

Pehtoori oli tilannut meille muutaman ravun: täplärapuja, - kun jokiravut menevät kaikki kuulemma etelään. Pehtoori ne sai keittääkin. Minusta ei ole siihen, mutta syömään on. Meillä rapuperinne on pitkä [minulla juuret jo murmelilta] ja pehtoori on monista ohjeista kehittänyt oman tapansa keittää saksiniekkoja. Perinteen vahvuudella on ollut seurauksensa. Esikoisemme sai ala-asteella open hetkeksi hiljaiseksi, kun opettaja oli bilsan tunnille hommannut yhden ravun ja sen anatomiaa esiteltyään heittäytyi sitten myös gastronomian puolelle ja uteli koulukkailta, että mitähän siihen rapujen keitinveteen oikein lisätään [ope odotti varmastikin vastaukseksi että suolaa ja tillinvarsia] ja tyttäremme [ainoana] viittasi, ja pääsi kertomaan, että Lapin Kultaa siihen lisätään. Ope nikotellen kyseli, että miten niin, johon esikoinen, että se antaa makua ja keittäjä saa juoda  loput. No sen ohjeen mukaan tänäänkin pehtoori keitteli, sai puoli tölkkiä olutta ja ravut olivat hyviä. Koko ohje on keittokirjassani (tänään kahden hengen annoksessa 10 rapua ja reseptin muut aineet puolitettuina).  Kauppahallin oikea maalaisvoi, paahtoleipä ja oman maan tilli kuuluvat rapupöytään. Monille rapujen kanssa maistuvat olut ja snapsi, meille Alsacen rieslig.  

Pientä ja suurta

Minulla on uusi verme! Miniläppäri! Pitkällisten [ :) ] vertailujen jälkeen päädyin hankkimaan Asus Eee PC:n. Se mahtuu käsilaukkuun, se on tyylikäs [olisin halunnut mustan, mutta valkoinenkin oli vaikea löytää], se oli melko edullinen, sillä voi surffailla ja siinä toimii sähköposti ja sillä voi tehdä arkistossa muistiinpanoja, eikä se paina kiloakaan! Perheen insinööri ei ymmärrä riemuani. Näinhän se meillä ennenkin on mennyt: pehtoori ihmettelee minun tietotekniikkainnostustani. So what! Ei ole ainoa asia, jossa meillä sukupuolittuneet ajatusmaailmat on vähän sekaisin. 

Uudella lelulla olen sitten harjoitellut kommunikointia ja muuta, minkä töiltä ja olympialaisten avajaisilta olen ehtinyt. Keväinen Kiinan matka jätti jäljen, jonka myötä Kiina, sen kulttuuri ja elämänmeno ovat kiehtoneet ja kiinnostaneet koko kesän. Avajaisseremonia oli yksi totuus Kiinasta, mutta minulle varmasti olympialaisten nautittavin osuus. Ni hao! Toivottavasti kiinalainen uskomus, että kahdeksan (8.8.08) on onnenluku pitää paikkansa, ... 

Hetki auringossa

Illaksi yllättäen melkein kesä: parahiksi pyöräilimme Café Saran seinustalle nauttimaan Elo Jazzien alkuverryttelystä ja lasillisista Nugania [on oikeastaan voimallinen talviviini, mutta maistui se auringossakin hyvin kypsyneeltä, makoisalta, rehevältä, hyvin hyvältä]. 

Töissä kohokohta kun opiskelijaisä tuli nelikuisen tyttärensä kanssa gradustaan jutskaamaan: olihan ihana vauva. Lähipiirissä kun ei olla enää vauvaiässä niin ei sellaisia pääse sylittelemään. Nyt sain "virkani puolesta" sen tehdä. :)

Seminaari

Seminaaripäivä Raahessa. Sen perusteella jos pitäisi valita

- Sosiaalihistoria vai sotahistoria? - Sosiaali.

- Mies vai nainen luennoitsijana? - Nainen.

- Nuori vai vanha luennoitsijana? - Vanha.

Mutta myös muut vaihtoehdot olivat kerrassaan hyviä. Lounaalla tutustuin uusiin kollegoihin. Joten päivän anti ehdottomasti positiiviinen.  

Kalenterin täyttöpäivä

Kännyn kalenterissa luki monta viikkoa "Ei merkintöjä tälle päivälle". Ei lue enää. Nyt lähes joka päivälle on merkintä. Ja jottei mikään päivä jäisi tyhjäksi, ilmoittauduin erinäisille kursseille: InDesign ja PhotoShop CS2 ja Dreamweaver ja ensiapukurssi ja kaikkea muuta pientä, italian kurssin jatko menee vielä harkintaan. 

Tälle päivällekin oli jo yksi kokousmerkintä: teimme historiaa. Olisiko kokous ollut yhtä rakentava, hauska ja tuloksekas jos olisimme kokoontuneet lokakuussa tai helmikuussa? No way! Tuskinpa. Siis elokuulle pitäisi merkitä enemmän kokouksia ja lokakuulle vähemmän. Mitenhän se meidänkin organisaatiossa olisi mahdollista?

Huomiselle on merkintä: Kotiseutupäivät Raahe. Siis sinne. 

Kesää on vielä jäljellä... Onko?

Klo 5.50 matkalla kuntosalille auton mittari näytti +2,2 C. Jolleivät töihin mennessä Yliopistokadun komeat koivurivistöt olisi olleet syvänvihreitä, olisin ollut varma, että on syyskuu! Huh!

Työpäivä alkoi hyvin kun esimies toivotti kädestä pitäen tervetulleeksi takaisin ja saman tien kertoi, missä asioissa voisin olla avuksi heti ja mitä pitäisi tehdä myöhemmin. Melkein kaikki kollegatkin aloittivat tänään; työkavereidenkaan näkemisessä ei mitään ikävää. Muistin kaikki salasanat tietokoneella, kopiokoneella ja uusi tulostinkin oli tullut. Humus-kuppila oli jo avattu ja muutama opiskelijakin kävi ovenpielessä moikkaamassa. Kerralla tuntui, että olen takaisin sorvin ääressä, eikä se todellakaan tuntunut huonolta. 

Loppulause loman lopuksi

Suorituslista ennen loman alkua oli pitkä. Autotallin ”sisustus” on oikeastaan ainoa tekemättä jäänyt. Sekin kohta listassani, jossa luki ”Älä suorita”, on toteutunut aika hyvin. Samalla kun ajatuksissani jo kokoan listaa syksyn töistä, on tullut mietittyä kuluneen ennätyspitkän lomajakson mennyttä. Kesän top 10, jotta niinkuin yhteenveto muistoista. ”Elämä ei ole menneet päivät, vaan mitä niistä muistamme…”  

1) Perheen nuorten kanssa ollaan oltu yhdessä tavattoman vähän, – ja pehtoorin kanssa enemmän kuin koskaan. 

2) Olen liikkunut tavallista vähemmän. Korkeintaan yksi rullislenkki tai salikäynti tai lenkki/päivä. Ja lintsauspäiviäkin on monia, mikä tuntuu valitessa huomisia työvaatteita! Mikään ei mahdu päälle! 

3) Myötätuulessa on oltu paljon. Kesän highlighteja on tietty vietetty siellä: nuorten kanssa, ystävien kanssa, kaksistaan. Mökki on niii-in hyvä asia. Suurenmoinen. Absolutely!  

4) Emme ole vierailleet oikein missään. Ei kotimaanmatkailua eikä kyläilyä. [Toisaalta meilläkin on käynyt poikkeuksellisen vähän vieraita, jos ei lasketa La Festan avajaisia, Lakkiaisia ja Kalaaseja ja tulevia BO:n rapukestejä... ;)] 

5) Kolmen päivän Riikan reissu oli hyvä ja ainoa ulkomaanreissu. Vain kolme yötä ulkomailla! Eikä sielläkään lapset mukana. [tämä kohta koskee tosin vasta ”virallista” kesälomaa, ei koko virkavapautta.] 

6) Olen ollut yksin liian vähän. Olen intterveppaillut ja photoshoppaillut liian paljon.  

7) On ollut kylmä ja sateinen kesä. Ei montakaan hellepäivää kotipiazzalla. Siispä: onpas meillä siistiä! Syväpuhdasta suorastaan!  
8) En ole tehnyt töitä: ei yhtään kesäjuhlaesitelmää, ei yhtään arkistopäivää, ei yhtään ”pakko-lukea-tämä-tutkimus”, ei yhtään abstraktia artikkelikokoelmaa varten. Ei mitään. Bravo! [tämäkin kohta koskee tosin vasta ”virallista” kesälomaa, ei koko virkavapautta.] 

9) Olen tuhlannut hyvin vähän. En ole edes juuri käynyt kaupungissa. En ole ostanut mitään suurta, enkä oikeastaan mitään pientäkään. Ruokaa tietysti, ja kuohuvaa. Ja nekin tuntuvat valitessa huomisia työvaatteita. Mikään ei todellakaan mahdu päälle!  

10) Mma Rawotswen tutkimuksia ja muuta ”ulkoeurooppalaista” kirjallisuutta on tullut luettua tavallista enemmän. Telkkaria katsottua tavallistakin vähemmän [lue: ei ollenkaan].

Onnen rippuja ja mieleen jääviä tuokioita on ollut yllin kyllin. Loma on tehnyt tehtävänsä, hyvä loma, erilainen loma: huomenna hyvä jo mennä töihin.

Juhlan jälkeen

Melkein koko Gruppo San Lorenzo kalaaseissa eilen. Tavallista hiljaisempaa – sattuneesta syystä. Ja menihän se vähän menneiden muisteluksi. Mutta ihmekös tuo, jos kerran neljännes pöytään istuneista on historioitsijoita ja jos juhlan teemana oli viimevuotisen Toscanan matkan muistelu kuvin, elokuvin (La Dolce Vita, ohj. HK) ja makumuistoin. Arezzon ankka (resepti) oli NYT hyvää. Ja jälkiruoka: taas tuli todistettua, että tuoretta ananasta pitäisi käyttää enemmän. Viinejä olivat San Lorenzo, Allesverloren, Rust En Vrede - toivottavasti nimet eivät ole enne. Joka tapauksessa ne olivat hyviä. Varsinkin tuo ´lepää rauhassa´. Tärkeintähän oli kuitenkin nähdä ja kuulla ystäviä. Minun projektini opetella vähemmän monisanaiseksi, opetella sanomaan lyhyesti, ei eilen oikein osoittanut tulosta: voi että kun minä voisin olla välillä jopa ihan hiljaa! Osaisinpa! 

Tänään aion vain olla. Olla jouten. Henkisesti keskittyä maanantaiseen töihin paluuseen. Vaihteeksi kun sataakin. Tyttäreni lausui kauppareissullamme totuuksia: kesällä voi olla kylmä ja syksyllä on usein koleaa, mutta nyt on kylmän koleaa. Viisaita puhut, tyttäreni.  

Hetki ennen

Saisihan tuo paistaa. Niinkuin viime vuonna Il Palazzacciossa Toscanassa kun valmisteltiin kalaaseja. Nyt moni muu asia valmistelujen kannalta paremmin: oma keittiö esimerkiksi. Kuinka paljon helpompaa onkaan kokata omassa keittiössä kuin 1600-luvun linnassa, jonka keittiövarustus oli suunnilleen keskiaikainen. Ja siisteystaso antiikkinen. Mutta nytkin olen todennut, että olen ehdottomasti ennemminkin ruoanlaittaja kuin leipoja. Toivottavasti kohta saapuvat vieraat ovat samaa mieltä. 

Toscana-kestit huomenna

Toscanan tunnelmissa. Pöytä on katettu ja koristeltu. Jälkiruoat muhivat ja viinit ovat kylmässä. Onhan kalaasit meille yksi kesän kohokohdista. Olisi vain maltettava nukkua että huomenna jaksaa... 

Pohjoisesta paluu

Puolelta päivin lähdettiin pilvisestä ja hyvin poroisesta (kymmeniä poroja tiellä ennen Vuotsoa) Lapista kohti Oulua. Että osasi olla pitkältä tuntuva matka. Kemi - Oulu välillä aina vaan hullumpaa: osa autoilijoista luulee selvästikin, että keltaiset viivat ja vastaantulijat merkitsevät, että NYT on lähdettävä ohittamaan. Monta vähältä piti tilannetta nähtiin. Melkein kuusi tuntia tuhraantui matkaan, vaikka mennessä ajoimme viiteen tuntiin, ja mennen tullen melkein rajoitusten mukaisesti. 

Illansuussa Rantapellossa ja nyt ylihuomiset Kalaasit vievät kaiken huomion. 

Huipulta toiselle

Myötätuulen terassilta peräkamariin bloggailemaan. Tiistaiko tänään on? Vaikea uskoa. En tänään mökin lähikaupan kassalla muistanut pankkikorttini PIN-koodia. Mistä se kertoo? Siitä, että tunturissa ja niiden kupeessa voi todella unohtaa kaiken ilmanaikuisen, turhan. Kassallakin sain savupororieskan ja mansikat maksettua käteiselläkin.

Ikkunat - ja mökki muutenkin - pestiin aamupäivällä. Sen jälkeen, puolilta päivin lähdimme nousemaan tunturin laelle. Iisakkipää on huiputettu, mikä ei tarkoita hissillä laskettelurinteen yläasemalle nousua, vaan patikointia kaunista reittiä tunturin laelle (454 mpy). Aurinko. Ei sääskiä. Ei paarmoja. Legendaa koko Lapin sääskisyys! Meille uusi reitti, hieno reitti. Rinnettä alas laskeutuessa - jolloin ei kuulunut ääntäkään, mistään - mietin, että onko se valtion virkanaisen ura sittenkään sen väärti, että täältä taas lähtisi kohti maalikyliä?

Mökin nuotiopaikalla myöhäinen lounas, jonka jälkiruoalle (oikein mökkimansikkapläjäys!) kutsuttiin naapuritkin. Sitten ehtoolla saunaan ja vähän illallista, viiniä. Leppoisaa yhdessäoloa.

Kaukana kavala maailma

Nukuimme kellon ympäri! Kello yhdeksältä heräsimme! Yhdeksältä! Hienoa. Puuroaamiaisen jälkeen vaelluskengät jalkaan ja reput selkään. Rumakurulla olen käynyt about 22 vuotta sitten, enkä koskaan aiemmin kesällä. Täytyy kävellä näin; kelpo kierros! Reilut kolme tuntia tunturissa tekee citylihaksille hyvää. Rantasauna ja ruoka vielä parempaa :). Voiko ihminen muuta kaivata!

Viimeisen lomaviikon alku

Järjettömän huonosti nukutun yön jälkeen oli ilo nousta aamulla ylös ja autoon - ja ajaa mökille. Myötätuuleen hujauksessa – ei juuri liikennettä haittana kesäsunnuntaiaamuna. Puolelta päivin sateettomalla, sääskettömällä Hangasojalla. Rönkönlammen lenkki ja rantasaunan lämmitys ensimmäiset projektit. Ja sitten varauduin pitkään sessioon ja tuskailuun mutta yesh: wlan toimii kuin toimiikin. Eikä paljonkaan oltu pohjatöitä minulle valmiiksi tehtynä! Nyt kun nettiyhteys on suht edullinen ja nopea voinen muuttaa etätöihin tänne? No ehkä en, mutta pari, kolme päivää pehtoorin kanssa aiomme täällä viihtyä.

Joko lauantai on ohi?

Lomapäivät kuluvat niin nopeasti! Aurinkoiset päivät varsinkin. Murmeli ja uuvahtaneet teinit seurana pihalla. Taimenta ja mansikoita. Aurinkoa ja kuohuviiniä. Tummia sävyjä välillä. Sattuu, minuunkin. Sitten kaupungille, terassille: ystävät etelästä käymässä. Ja tyttärensäkin. Jota aina ilo nähdä. Ja kuulla. 

Vihdoinkin kesäistä pihaelämää

Aurinko sälekaihtimien raosta aamulla: ei raski nukkua. Päivä pihalla. Niin kuin kesällä yleensä kuuluukin. Oli tyydyttävä Outi Pakkasen dekkariin kun Donna Leonilta ei tälle kesälle ole ilmestynyt uutta. Sitten pihahommia ja rullaluistelua. 

Kesä sai meidät taas (jo toisen kerran) terassikierroksellekin. Kierros kyllä kutistui: yksi mansikkamargarita Seurahuoneen "piippuhyllyllä" riitti. Tulipahan nähtyä rokkikansaa. Qstockille huippusää. Nyt tässä sitten yritetään olla huolettomina ja odotella lapsia kotiin. Saanen odotella eräänkin tunnin. Huolettomana? No niinpä!

Rullaluistelun riemu!

Kukaan, joka ei ole rullaluistellut, ei voi tietää, kuinka riemullista se voi olla! Tänään se oli parasta! Oli lämmin, sopivan lämmin. Monta kertaa tänä kesänä on joutunut kiroamaan, ettei rannesuojien päälle mahdu hanskat, sillä sormia on palellut. Tänään ei palellut. Tänään tuuli sopivasti. Välillä myötäisesti, välillä vain vähän vastaisesti, juuri sen verran, ettei ollut liian helppoa. Endorfiini virtasi suonissa [virtaako se? suonissa? any way, hyvältä tuntui]. Koiran ulkoiluttajat koirineen eivät olleet uhkana [sellaiset venyvät hihnan päässä olevat poukkoilevat pikkukoirat ovat rullistelijan suuri pelon aihe]. Reitillä ei ollut käpyjä, eikä aliskoissa olutpulloja tai niiden korkkeja yhtäkkiä pimeässä edessä - äkkiä väistettävänä. Mustikkametsän kohdallakin oli ensimmäistä kertaa tänä kesänä asfaltti kuiva, eikä siis ollenkaan liukas. Salitreenauksen vähennyttyä minimiin (kerran, pari viikossa) lihakset eivät olleet jumissa, oli rentoa, oli helppoa luistelua. Tänäänkin luistelussa vauhti oli mukavaa; se ei ole sellaista tupulointia ja taapertamista kuin kävely ja pitkän lenkin tekee nopeasti. Tänään iPodissa soi vain hyvää musiikkia: Gianni Nannini lauloi [ja nauroi! laulussaan tavattoman viehättävästi] "Io".  

Voi kunpa liikkuminen olisi aina sellaista riemua kuin tänään!

Pohjoiseen vai ei?

Myötätuuli vai kotipiazza? Sitä eilinen päivä pohdittiin: pohjoisen mökille vai viikonloppu kotona kun aurinko ja nuorisokin olisivat ehkä läsnä? Sääkarttojen äärellä etelä/pohjoinen -pohdiskelua koko päivä. Kotona nyt sitten ollaan. Ainakin pari päivää...

   Eilen ehtoolla "nousujohteisessa" Portugalin viininmaistelussa. Olipas erilainen ilta, hih! Cafe Saarassa "alaosaston" kanssa vielä hetki viivähdettiin. Kesäillat ovat ihania.

   Nyt aurinkoiselle pihalle!

Unessa ja Mamma Mia!

Voisipa unia säädellä. Voisipa illalla valita mukavan kanavan, jonka unissa näyttäisi olevan tällä hetkellä tärkeitä ihmisiä tai mukavia uusia tuttavuuksia. Tai kesken unen voisi painaa kaukosäätimestä: kiitti riitti. Tai voisipa valita levollisen, rauhallisen unen. Sellaiset unet, joissa ei tarvitsisi seikkailla ja puuhailla kovin paljoa, olisivat mielestäni nyt - useimmiten itse asiassa -  oikein hyviä unia. Joskus - niin kuin viime yönä - näkee sellaisia unia, että ne jäävät päälle vielä päiväksi. Unen tunnelma tai siinä tapahtunut vaikuttaa vielä nytkin, ajattelen "tarkoittiko, hän todella mitä sanoi" tai "olisimmepa sittenkin menneet siihen kylään Alppien juurella". Entäs jos tänä iltana jatkaisikin unta, menisimme siihen kylään, haluaisin nähdä mitä siellä tapahtuisi.  Jatkuisi niinkuin joku tv-sarja. Joskus vietän unissani niin vilkaista elämää, että olen aamulla herätessä tuhannen puhki.  Sellainen ei ole kovin miellyttävää. Mutta se viime yön uni ... 

Hereilläkin on oltu: tämän kesän korkeakulttuurinen harrastuneisuus jatkuu. Käytiin pehtoorin kanssa taas elokuvissa. Tällä kertaa katsomassa kesän toinen ("Sinkkuelämä" ensimmäinen) hömppäkassamagneetti "Mamma Mia". Abban vinyylilevyt veljen kanssa 70-luvulla puhki soittaneena ja Meryl Streepistä kovasti pitävänä viihdyin kaksituntisen oikein hyvin. Kreikan saaristo ja pääosaesittäjämiehet ja kauniit nuoret (tanssijat) olivat hyvä lisä ja kulissi. Taide-elokuvasta ei todellakaan ollut kyse, mutta hyväntuulisesta sateisen (vaihteeksi!) kesäiltapäivän viihteestä leffa kävi oikein hyvin. 

(Ai niin: Riikan matkan kuvasivut ovat valmiina)

Kaupungilla ja kotona

Lähdin ostoksille tänään. Vitkutin lähtöä puolille päivin, päätin etten tee mitään pikaista pesula-, apteekki-, shampookauppa- ja Herkku-pyrähdystä, vaan että oikein shoppailen rauhassa. Nautin arkipäivästä ja keskipäivän rauhasta (vrt. lauantait työviikon jälkeen) kaupungissa ja katson josko vaikka joku kiva uusi vaate loppukesän työpäiviin löytyisi ja josko uuden huulipunan ostaisin. Festaan kello olisi hyvä löytää. Ensimmäinen tunti meni hyvin - välttämättömiä asioita hoitelin, mutta aika pian sain tarpeekseni ja kun vielä se kellokin löytyi niin olin täysin kypsä kotiin. Ei ole minusta rauhalliseksi shoppaajaksi.

Mitä enemmän sataa sitä enemmän luen  ja surffaan, värkkäilen www-sivuja (Riika kohta valmis, ja BO:n valtaisa urakka lähellä valmistumista) ja leivon. Ja syön, mikä ei ole hyvä juttu! Kokeilin tehdä semmoisia parmesaani-tikkuja, joita Riikassa saatiin aperitiivin seuraksi nimikkeellä ”terveisiä keittiöstä”. Ne olivat hyviä, eivätkä nämä minun tekeleeni kauas jääneet niistä… Siis kippoon paljon parmesan-raastetta, munan valkuainen ja vähän jauhoja. Sekoitetaan. Levitetään ohuelti leivinpaperin päälle ja paistetaan 225-asteisessa uunissa. Vielä lämpimänä leikataan pizzahyrrällä suikaleiksi ja annetaan jäähtyä. Mukavia napostelujuttuja kuohuviinilasillisen seuraksi.  

Lasten suusta ...

Päivällä pesin mattoja painepesurilla pihallamme autotallin edessä. Naapuririvitalon Teemu (7 v.) ja Taavi (6 v. ) ajelivat kujalla pyörillä eestaas ja taastaas. Pian portillemme pysähtyi potkulaudalla tullut veljessarjan nuorin - Topi (4 v.) - , joka jäi katselemaan laajalle kuuluvaa ja roiskuavaa touhuani ja totesi sitten ykskantaan: "Isihän sanoi että täällä puuhataan jotain outoa".   :)

Matalapainetta ja aurinkoista

Olen käsittämättömän pahantuulinen. Ja turha tulla ilmoittamaan, että se johtuu iästä, kuun asennosta tai jostain muusta sen sellaisesta. Hengenlähtö lähellä jos semmoista uskaltaa lausahdella … 

Pahantuulisuus johtuu siitä, että olen huolissani lapsistani. Se johtuu siitä, että minun olisi vain uskottava, etteivät tarvi minua enää jatkuvasti. Kuinka monet Saaran päivät vietettiinkään vohvelikekkereitä pitäen tai Potna-Pekalla ajellen tai Ainolan puistossa piknikillä nautiskellen tai Iissä uiden tai … . Omat ja vaihteleva määrä muiden lapsia mukana. Kakun kuitenkin tein nytkin… Olisi vain opittava, ettei tarvisi enää. Noh, onneksi sentään piipahtivat alokkaan kanssa ja ottivat kakun mukaansa… Onneksi kuopus piipahti, peseytyi, söi hyvällä ruokahalullla, kertoi konsertista ja lupasi tulla ajoissa (?) kotiin.

Pahantuulisuus johtuu toisaalta myös siitä, että minun olisi saatava olla yksin. Olla yksin päivän tai pari. Tarvin aina välillä sellaista. Ja nyt pitkän loman aikana en ole ollut yksin kuin hetkittäin. En edes työhöni ole voinut uppoutua yksin. Arkistoreissut teen yleensä yksin, nyt ei ole ollut niitäkään. En muista milloin olisin ollut mökillä tai kotona yksin. En ole ollut muista riippumaton moneen kuukauteen ja se alkaa tuntua. 

On tänään ollut jotain hyvääkin. Iltapäivään asti paistoi: rullislenkki, haudalla nurmenleikkuu, kotipiazzalla orvokkien vaihto marketoihin ja auringonkukkiin. Minä en pidä keltaisista kukista mutta auringonkukat on poikkeus. Ne ovat aurinkoisia ja niistä tulee mieleen Toscana. Ja Toscanasta puheenollen, kalaaseja varten jo erinäisiä valmisteluja: yksi antipasti testattu ja  tilasin auringonkukkia lisää! Jospa se olokin niiden myötä muuttuisi aurinkoisemmaksi!

Kesäperjantai

Puutarhan, vaatteiden, huushollin ja nuorten huoltoa ja hoitoa. Soisin näkeväni lapsiamme enemmän. Toinen lähti tänään aamuviideltä Iron Maiden konserttiin Hesaan, toinen lähtee huomenna aamuviideltä hakemaan alokaspoikaystävää Rovaniemeltä ekalle lomalle (mistä tulikin mieleeni että aloitin pehtoorin kanssa styylailun kun olin saman ikäinen kuin tyttäreni nyt on!!). 

Kotipiazzalla paistaa. Nautittuamme kaksistaan myöhäisen lounaan, varhaisen päivällisen alamme tehdä lähtöä Möljälle. "Mooseksen perintö"  on kesäteatterin ensi-illassa jonne monien vaiheiden jälkeen (H & R eivät sitten päässeetkään vaikka kovin toivoimme) saimme eksnaapurit seuraksi. Kuten niin monena muunakin kesänä. Ja nyt oikeasti tuntuu kesältä. Hyvä.

Riikan reissun loppu

Rantapellossa sataa! Niin satoi aamulla Riikassakin. Hotelli Ainavaksen makuuhuoneen ikkunalautaan sade ropisi jo viiden jälkeen. Koneemme lähti yhdeltätoista, joten ei kiirettä nousta. Kotimatkakin sujui helposti, niin kuin kaikki kolmen päivän vierailullamme Latviaan. En tiedä, onko helppous matkan tekemisen positiivinen, onnistumiseen vaikuttava keskeinen kriteeri, mutta tällä kertaa helppous oli mukavaa. Tässä kun opettelemme reissaamaan ilman lapsia, miettii monenmoista.

Riika ei ole kuten Praha, Tallinna tai Pietari, - miksi vertasinkaan sitä juuri noihin? Se oli meille hieno kävelemisen, historian, ruoasta nauttisen ja kohtuullisen rahanmenon kohde, jossa sääkin oli kaupunkilomalaisille oivallinen.

Reissumme viimeinen ilta meni - luonnollisesti - ruokapaikkaa valitessa, etsiessä ja kävellessä (käveltiin yli 40 kilsaa kolmen päivän aikana). Olimme jo kaukasialaisen, latvialaisen, japanilaisen, taas latvialaisen ravintolan edessä ja sitten, "eiköhän kävellä sinne Paparazziin jos se kerran on hyvä italialainen". Käveltiinhän me. Latvialaisessa ristorantessa oli vain paikallisia. Terassin naapuripöydässä oli viiden hengen miesseurue joka söi, metelöi, tilasi ja nautti eräitäkin Veneton alueen arvokkaita viinejä, puhui N-sarjan nokialaisiin, poltteli sikareita ja ihaili - kuten mekin :) - ohi lipuvia urheiluautoja (bemareita, chryslereitä, mersuja, jaguareja, volvoja, audeja... muutoinkin autokanta kaupungissa huomiotaherättävän uutta, hienoa ja kallista)... Kun me olimme jo tryffelitagliatellet nauttineet ja saimme pääruoaksi meriahventa ja sinisimpukoita nämä herrat maksoivat laskun ja hajaantuivat pikkukadulle ja jokainen - juodun viinin määrästä riippumatta - astui omaan menopeliinsä, Range Roveriin, S-sarjan Mersuun jne ja huristeli tiehensä.

Me emme syötyämme huristelleet vaan kävelimme hiljalleen kohti hotellia. Tyyni ilta, kauniit puistot, meille uudet kadut ja kiireetön olo tuntuivat hyvälle. Illan valo ja ennen näkemättömät jugendrakennukset pistivät kuvaamaan (paras joululahjani moneen vuoteen on ollut pehtoorilta saatu Canonini, nytkin kuvasin sadan kuvan päivävauhtia. Puolet kuvista räpsyjä, mutta on haastavaa yrittää kunnon otoksia).

Riikan vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Siellä on siis vanhaa suojeltava. Näimme monia esimerkkejä siitä, miten suojelua oli tehty erinomaisesti, ja vähemmän erinomaisesti.


______________________


(huom. uudet kattopellit, kuvat suurenevat klikkaamalla)

Vanhassa kaupungissa on monia Casinoita ja Nightclubeja mutta sellaisethan eivät meitä iltaunisia koske, joten kohti Peldu ielaa ja hotel Ainavasta.

Aamulla taksilla lentokentälle (tasan 10 latia), jossa chekkaus kesti melkein yhtä kauan kuin Roomassa. Lentokentällä monta hyvää putiikkia: Riga Balsamia (melkein kuin Jägermeisteria) ei niinkään maun vuoksi, vaan pullot ovat kauniita, Laiman suklaata, lapsille tuliaiset (Muumi Boxi ja Smarties-laatikot eivät enää ehdottomia?), pieniä pellavaliinoja (eilen vielä onnistuin liinakiusauksilta välttymään, joskin ostin itselleni "liehun") ja ostosten jälkeen Finnairilla Helsinkiin ja Ouluun.

Jurmala

Vincents-ravintolaa on kehuttu Latvian parhaaksi. Meillä on kokemus kolmesta; tämä oli niistä ehdottomasti paras. Me pidimme tästä enemmän kuin Milanon kahden Michelin tähden Peck´stä. Hassua ettei meidän nimeämme ole vielä lisätty ravintolan nimekkäiden vieraiden (Elton Johnista Elisabeth II:een ja B.B. Kingistä Pierre Cardiniin)
http://www.vincents.lv/
listalle, ei vaikka itse pääkokki Martins kävi pöydässämme! Ruhtinaallista. Sommelier suositteli ja sai myydyksi meille huippuviinitkin ja silti koko Fine Dinig oli selkeästi edullisempaa kuin Matalassa tai Uleåborgissa.

Vincents oli siis eilen. Sieltä käveltiin tyynessä illassa läpi kaupungin hotelliin. Puistoissa ihmeteltiin puita ja kukkia (pehtoori ihmetteli!) ja toinen Riikan päivämme todettiin oikeinkin hyväksi.

Aamulla ilo todeta, että edelleen lämmintä ja sateetonta. Siispä kohti Jurmalaa. Yritimmme bussilla, ei sopivaa löydetty, joten ei muuta kuin rautatieasemalle. Kaksi edestakaista lippua kaksi ja puoli latia. Raiteelta kolme juna kohti länttä ja Jurmalaa ja Majorin asemaa. Matka kohtuullisen täydessä junassa kesti puolisen tuntia ja perillä rantalomakaupungissa oli pitsihuviloita, kunnostettuja puuleikkauksin koristeltuja hulppeita datsoja. Pitkä kävelykatu ´Jómas iela´ putiikkeineen ja 30 km hienohiekkaista rantaviivaa tarjosivat kävelylle puitteet; tepastelimme monta tuntia, toki istahdimme lounaalle yhdestä monista houkuttelevista turistirysistä. Lämmintä, mutta pilvistä.

Kotiin duunariteineille soiteltiin, eikä paljonkaan huolestuneena ... ja
iltapäivällä junakyyti takaisin Riikaan. Nyt viimeinen ilta edessä. Aamulla lento Helsingin kautta Ouluun. Lomanen lopuillaan, tyytyväisenä jatkamme tästä...

Riikaa ristiin rastiin

Boutique-hotellimme aamiainen linjassa hotellin muun ilmeen kanssa: talon kellarissa pieni aamiaishuone, jossa tarjolla hyvin kotoisan oloinen buffet. Letut mansikoiden kanssa pientä ylellisyyttä.


(klikkaamalla kuvat suurevevat)
Ennen kuin museot ja kirkot aukesivat lähdimme torille ja halleihin. Neljä Zeppelinejä varten rakennettua kaarihallia täynnä kauppiaita. Ja laaja torialue ympärillä. Valtavasti kaikkea hyvän näköistä, tuoretta. Vaate- ja tilpehöörikojut sensijaan eivät olleet houkuttelevia. Kauppiaat tuntuivat olevan venäläistä väestöä (jota on vieläkin melkein 30% Latvian asukkaista). Asiakkaatkin kovin erinäköisiä kuin eilen vanhan kaupungin kävelykaduilla. Slaavilaista rehevyyttä ja vetyperoxidia yllin kyllin.

Ja sitten: on häpeä tunnustaa, mutta niinpä minä vaan ostin Riikan Stockan alesta itselleni Gerry Weberin tunikan. Niin siinä vain pääsi käymään... Mutta: täällä alessa on kokoisellenikin ihmiselle jotain eikä vain kokoja 34 ja 44 niinkuin Suomessa.

Pietarin kirkon näköalatasanteelta sai käsityksen kaupungista. Parin latin (noin kolme euroa) hissimaksu kannatti maksaa. Muutenkaan täällä ei nähtävyyksiin mitään Rooman, Pietarin, New Yorkin kaltaisia hintoja kiskota. Toisaalta hintataso vanhan kaupungin kuppiloissa ja kaupoissa lähes Suomen tasoa. Paikoin tyyriimpääkin. Paikallinen kuohuva ja Laiman suklaa (paikallista tosi suklaista suklaata) ovat edullisia mutta ei niillä nyt oikein voi elää. Tai no voi, mutta Livu laukums -aukiolle istahdimme auringonpaisteeseen tekstailemaan,levähtämään ja nauttimaan lounassalaatit. Totta puhuen teen kotona vasemmalla kädellä paremman Caesar-salaatin, mutta onhan se reissutunnelmaista istuskella puiston laidan mukavan restoranin (4 Rooms-nimeltään) terassilla ja lomailla. Tuntui, että olisimme Keski-Euroopassa.

Retro Tramvajs (entisöity ratikka vuodelta 1901) vei meidät kauas vanhan kaupungin ulkopuolelle. Tunnin kierroksen aikana jugendia toinen toistaan hienommissa julkisivuissa, neuvostoajan kerrostaloja (vrt. Tallinna) ja loistokas kaupunginosa, jossa 1920- ja 1930-luvulla rakennettuja funkkistaloja oli alettu kunnostaa. Siellä olis pehtoorille projekteja!


Nyt keräämme voimia illan kierrosta varten: Elizabetes iela on kohde. Sinne myös illastamaan.

Kesälomareissu ulkomaille

Täällä Riika, Latvia
- sumuisesta Rantapellosta lähdettiin klo 5.45
- Finnair: Oulu - Helsinki - Riika ajallaan
- hotelliavaraus olikin ok: boutique hotel Ainavas on pieni ja viehättävä (www.ainavas.lv) ks. yllä kuva "olohuoneestamme"
- Puoleltä päivin, pilvisessä säässä alkoi tutustuminen vanhaan Riikaan
- yllättävän pieni, yllättävän paljon kirkkoja
- ensimmäisenä päivänä yksi kirkko, yksi museo (Miehitysmuseo: "entäs jos meillekin olisi käynyt noin?" ...) ja yksi ruokakauppa: siinäpä ne keskeiset nähtävyydet näin aluksi
- odotellessa että kehdattaisiin mennä syömään, istahdettiin "Roman" (enkö pääse eroon ko. nimisistä ravintoloista edes Latviassa!)terassille paikalliselle kuohuvalle (Riga champagne, ei huono ollenkaan)
- katsellessa paikallisia teimme huomioita: naiset ovat naisellisia, miehiä on liikenteessä vähän, tai ne, jotka ovat, eivät kiinnitä huomiota, vauraus ei ole vähäistä, väki on suomalaisen näköistä, paitsi se, että naiset ovat naisellisempia... korostaa pehtoori
- tekstailua, eikä saatu seuraa houkutelluksi tänne asti
- Livonija-ravintola ok., ei olisi haitannut vaikka siellä olisi ollut enemmänkin väkeä
- vielä ostoskeskukseen
- nyt väsy

Matkaan lähdössä

Eilinen meni vieraita varten valmistellessa ja ilta illastaessa. Aurinkokin harvinaisena vieraana.

Tänään matkavalmisteluja, ja koko päivän ollut ongelmia verkkoyhteyksissä, juuri kun Riikan sivustoille pitäisi päästä... Huomenna aamusella lähdetään. Kätevää kun Air Baltic lentää suoraan Oulusta Riikaan: käteväähän se on mutta me mennään loppujen lopuksi Finnairilla, välilasku Hesassa. Kätevää.

Hotellivarauskin on takkuillut.

Muutoksia elämänmenossa

Kuva meistä häissämme on toissapäivän Hesarissa. Neljännesvuosisadassa hoikasta morsiamesta on tullut vyötärölihava vaimo, mistä löytyykin suora aasinsilta siihen, kuinka mukavaa onkaan lomasyöminen ja lomasapuskan teko. Esimerkiksi: puolikas vesimeloni ja Auraa-palanen (17 %, jotta edes jotain kontrollia olisi!) kuutioiksi ja kulhoon. Sopii hyvin vaikka grillatulle makkaralle mutta meillä oli äsken pöydässä teriyaki-marinoitua broileria ja sen seurana vallan mainiota. Entäs viini: aina vaan Yellow Tail (- kenguru keltamustassa etiketissä) takaa että mausteisempikaan ruoka ei jää vaille vastusta. Kenguru-viiniä kyllä kelpaa lipitellä ilman ruokaakin, onhan se niin makeaa. Ei todellakaan mikään viiniharrastajien ykkösviini, mutta meille se vaan maistuu... kannattaa kokeilla. Kuntosali, rullaluistimet tai lenkkarit [kelistä riippuen] odottavat vasta aamua ... ;)

Kadonneen vyötärön myötä mennyttä on myös aika, jolloin meillä oli huoli, miten järjestämme lomamme, että tarhasta/ala-asteelta lomalla olevat lapset eivät jää vaille huoltoa, hoitoa ja hupia kun tahrantäditkin olivat lomailemassa. Nyt me olemme molemmat kotona ´päivystämässä´ ja nautimme niistä vilahduksista kun enimmäkseen töissä, seurustelemassa, ajelemassa, nukkumassa olevat teinit ovat näköpiirissä.

Lomafiiliksiä

Heräsin kahdeksalta tänään! Lomarytmi, you know! Kun lisäksi aurinkoakin on näkynyt edes hieman, niin onhan hieno juttu. Saatiin yllärivieraitakin, ja sattui olemaan yllärikakkukin. Tästä kaikesta riemastuttiin: "Nyt lähdetään terassikierrokselle (patiokierrokselle oululaisittain)"! Pyörät esiin ja Kulumaan ensin (Margarita oli hyvä). Ja kotiin sitten. Kulumasa kylymä. Semmoinen kesäpäivä. 

Menneestä ja tulevasta alakulon ehkäisyä

Sadetta ja siivoamista. Mutta jotain mukavampaakin: lauantain päivällisvieraita varten vähän jo kokkailin ja kalaasikutsuja värkkäilin. Viivähdin pitkän aikaan viime kesän Toscanan kuvissa, lämpimiä muistoja. Paljon. 

Sää ei suosi

Olen ommellut pöytäliinan. Ja kuin tilauksesta Novassa soi Bonnie Tylerin kasaribiisi "I am a hero". Niinku mitä ihmeellistä liinan ompelussa muka on? Kyllä siinä  minulle on. Minähän en ompele, en ompele enkä osaa. Ompelukone ei todellakaan ole minun vempstaakini. Moni muu kone on, tietokone varsinkin, mutta ei ompelukone. Se, että olen ommellut liinan kertoo siitä, kuinka tämä "vuosisadan kylmin heinäkuu" minuun alkaa vaikuttaa. Teen outoja. 

Liinakangas löytyi torinrannan Lentävä lammas -aittakaupan poistokorista. Menin etsimään mökille taulukehystä - lasten kuvia varten (lisää sään ja tämän iän? aiheuttamia outoja juttuja). Sisustuskierroksella kun olin jo aamupäivän ollut; murmelille löydettiin passelit matot. Kauppahallissa juttelin kiinalaisen ruokatarvikekauppiaan kanssa ja opin paljon uutta ja lähdin mukanani kassillinen kastikkeita ja mausteita. Perhe varautukoon kokeiluihini! Pistetään sekin sään syyksi, jollei sapuskat onnistu ja maistu. 

Kesäduuniblues

Teinien kesäduunit aiheuttavat minulle vähän bluesia. Siivooja ja puutarhatyöntekijä kun ovat aivan eri vuoroissa, ja pehtoorin kanssa yritämme tässä välissä viettää jonkinlaista lomalaisten päiväjärjestystä. Eli poika menee seitsemäksi hautuumalle, josta kotiutuu neljän jälkeen ja siivooja menee kahdeksi pankkiin, josta kotiutuu kymmenen jälkeen. Toinen siis rymyää aamuisin ja toinen iltaisin, eikä meitsille (ja muillekin, eivät vaan tunnusta) niin kovin tärkeästä yhteisestä ruokapöytään kokoontumisesta tule yhtään mitään. Laittelen sitten aamupaloja, eväitä, lounaita, päivällisiä, iltapaloja ja kaikkea koko ajan. Nurmenleikkuuta ja pensaiden putsausta riittää heinäkuun loppuun ja pankin moppausta elokuun puoliväliin, joten yhteistä mökkireissua on turha suunnitella. Tää on nyt tätä sitten. Hyvähän se tietty on, että ovat töissä ja että itse duuninsa halusivat ja hankkivat. Ja jollei sää tästä kohta jo lämpene, töihin menen minäkin. Lukemiset ja luutuamiset alkavat kohta riittää! 

Mennyt järjestykseen

Kylmä sunnuntai kävellen, syöden ja työhuonetta ja kirjahyllyjä järjestellen. Muistoja hyllyjen kansioissa ja kirjoissa. Viivähdän niissä hetkissä, jolloin ne olivat NYT. Nyt olisi hyvä aika uusien muistojen syntymiselle, ja minä käytän nämä hetket siivoamiseen! Olen pettynyt tähän sunnuntaihin.

Valokuvatorstai: Sunday Smile

(klikkaamalla näet Elmerin isompana)

Valokuvatorstain haaste tällä viikolla on Sunday smile, joka meinaa itsellä hyytyä kun mittari näyttää +10 C ja lenkillä sormikkaat eivät olleet yhtään turhaan. Aurinkoa kaipaillessa hymy karehti kuitenkin huulille kun hoksasin, miten perheen konnuli suhtautuu luonnonvalon ja -lämmön puutteeseen: ei muuta kuin olo rennoksi! 

Tyhjäkäyntiä

Surkeaa säätä. Kylmää ja sataa. Mikä kesä se tämmöinen on? Eikä ole edes kestejä. Eilen oltiin sentään viininmaistajaisissa. Mukavaa, ja meluisaa. Talvella olemme hiljaisempia, väsyneempiä, pidättyvämpiä. Eilen emme olleet. Muut vielä jatkoille kaupunkiin, me - onneksi - kotiin jo reilusti ennen puolta yötä.

Tänään mitäänsanomatonta. Ei mitään aikaansaannoksia. Paljon aikeita. Pojan hullun huoleton elämänmeno huolettaa, tytär Ruisrockissa; tässähän me vanhemmat sitten kylmää kesälauantaiehtoota vietämme ja mietimme lähtäkö ensi viikolla mökille vai pestäkö mattoja ja siivota kirjahyllyjä ja hoitaa puutarhaa? Tähän on tultu!

Ai niin:  ruoka ja viini ovat sentään lomantuntuiset. Viinivinkki grillatulle lihalle ja juustoille: Prado Rey, espanjalainen Ribera del Dueron alueen punaviini  (Alkon luennehdinta: täyteläinen, notkea, paahteinen, kirsikkainen, hennon lakritsainen, pehmeän tamminen) joka on sopuhintainen (about 11 euroa) ja joka on hyvää... Ja sitten mansikoille joita vihdoin raskii ostaa: viime kesän ykkösresepti: marinadi ja limemascarpone. Muistattehan meillä niistä nauttineet. Nyt kannattaa kaivaa LappItalia esiin ja tarkistaa resepti, jonka taidan laittaa reseptikansiooonkin,...
http://www.satokangas.fi/Keittio/Reseptikansio/mansikat.htm

Opiskelija perheessä

Tyttäremme on kauppatieteen ylioppilas! Voi kuinka helppoa onkaan yhtyä hänen iloonsa ja helpotukseensa!

Auringossa "Tuhat loistavaa aurinkoa"

Helle. Se on "antanut luvan" lukea koko päivän. Luin Khaled Hosseinin romaanin "Tuhat loistavaa aurinkoa", joka tuli kirjakerhosta "vahingossa". Tätä ennen Hemingwayn "Kenelle kellot soivat" ja Oriana Fallacin "Mies" ovat olleet minulle ne "Suuret Pasifistiset Sotaromaanit". Tämä Hosseinin Afganistanistaniin sijoittuva kahden naisen elämäntarina pääsee nyt niiden rinnalle. Kirja on raastava. Tarina hyvin kerrottu, mutta uskoisin että myös varsin todellisesti. Jättää minuun jäljen.

Diskattu

Ennen niin suosittu vereni ei enää kelpaa! SPR:ltä tuli kutsutekstari että luovuttajia tarvittaisiin. Kaupunkiin oli muitakin asioita, joten ei muuta kuin veripalveluun. Mutta vaikka hemoglobiini on säännöllisen liikunnan ja punaviinin jälkeen vähintäänkin huippua (152) niin Kiinan matkan jälkeen olen kuuden kuukauden karenssissa! Kantonissa käynti ei olisi ollut este, mutta Hainan on malaria-vyöhykettä. Paitsi ettei oikeasti ole, mutta SPR:n lanketeissa luki niin. Olen diskattu!

Samalla reissulla Rautakeskolla hakemassa muurahaismyrkkyä  (kuuma vesi ei enää riitä: niitä on jo ulko-ovella väijymässä sisäänpääsyä!) ja postilaatikkoa. Molemmat löytyivät ja olihan mukava hoksia että tällä lomalla ei tarvisikaan valita kaakeleita, maaleja, ovenkahvoja, lamppuja, ikkunalistoja, eikä ylipäätään mitään remontti/rakennustarvikkeita. Sisustaminen ja rakentaminen on tiettyyn pisteeseen asti mieluista, mutta se piste on tullut jo kohdalle. Neljä vuotta on rempattu ja rakennettu, tai siis pehtoori on, joten eräskin vapaapäivä on vietetty kierrellen keittiökaappi- ka konekaupoisssa ja lattiamateriaaleja valitsemassa. Nyt ei enää ... Huh! Siispä lukien ja leipoen tämä päivä.

Ylellisesti yksin

Pehtoori käytti vanhempiaan Haaparannalla, tytär vietti viimeistä yhteistä lomapäivää poikaystävänsä kanssa, poika aloitti työt hautausmaalla ja minä sain olla yksin iltapäivään asti! Kesämekko päälle, aurinkolasit silmille ja kotipiazzalle kirjoja mukana, ja vielä Vivaldin Quattro Stagioni soimaan nupit kaakossa. Siinäpä se! 

Juhlasta "arkeen"

Eilisenä juhlapäivänä hieno ilma, ja mukava tunnelma. Ruokaa kerrankin sopivasti. Muistoja paljon Olavi Virran virittämänä... Tämän kesän mansikkajälkiruoka on löydetty: perhe söi pari harjoituserää mieluusti, ja eilen siskon mies piti niin paljon että näytti että koristepaperitkin on syötävä :). Reseptiähän en tietenkään vielä voi julkaista: menee loppukesän vierailta yllätys. Toinen hyvä tämän kesän uutuusjuttu on savukalamousse tai -tahna tai mikä lieneekään. 
Siis: jos/kun savukalaa (meillä ollut taimenta) jää niin se on ruodittava, palaset pantava tehosekoittimeen, jonne lisätään myös pala voita (30 - 50 g, riippuen kalan määrästä) ja loraus ruokakermaa (1 dl) notkistamaan, sitten mauksi tilliä ja pari teelusikallsita sitruunanmehua, ehkä vähän suolaa. Pariksi tunniksi jääkaappiin makuuntumaan ja sitten tarjolle ruisleivän tai rieskan kanssa. Voilá! "Uusioruoka" parhaimmillaan.

Tänään on viimeinen virkavapaapäivä. Mutta huomenna alkaa kesäloma! Kävin sen kunniaksi työpaikalla. Pyöräilin sieltä vielä hautausmaalle ja sieltä Ainolaan ja Pikisaareen ja sitten vielä kauppaan ja  - - kuinka mukavaa onkaan kun voi vain ajella ja olla. Virkavapaalta lomalle. 

Tämmöisestä minä pidän!

Aamulla pitkä rullislenkki (muutoin aika täydellinen, mutta ilman iPodia!, joka kai jäi mökille), sitten aurinkoiselle torille, pihansiivoukseen ja Elmerin kesäkodin kuntoonlaittoon (konnuli silminnähden tyytyväinen kun pääsi vihdoin ulkoelämään). Savutaimenta ja aurinkoa iltapäivällä nautittavana. Lomalukemista (Pekka Mykkäsen Kiina-kirja, joka olisi kannattanut lukea ennen reissuun lähtöä, mutta joka on HYVIN hyvä lukea edes nyt) ja ruokakirjoista ideoita huomisiin kekkereihin: murmeli 78 v. ja 2 x Pekka päivällisellä, jonka olen luvannut kokkailla. Tein juuri pari kakkua ja muita esivalmisteluja... Ja nyt istun tässä sorvin ääressä niin kauan että Kiinan matkan kuvasivusto on vihdoin valmis. 

Valoa tunnelin päässä

Tänään sitten viimein hermostuin lopullisesti puhelinkauppiaille, jotka soittelevat jo kännykkäänkin. Joku nainen kauppasi telkkariin jotain PLUS-korttia, ja kun aika aluksi ilmoitin, etten juuri katso meillä nykyisin näkyviä kanaviakaan ja etten totta puhuen edes tiedä, mitä kanavia meillä näkyy, hän jankutti kysymällä, että onhan meillä digiboksissa joku korttipaikka, mihin sitten pääsin sanomaan, etten ole varma, onko meillä digiboksia, ja etten oikeasti katso telkkaria … Tästä myyjä lamaantui hetkeksi niin, ettei enää saanut sanaa suustaan, jolloin näin tilaisuuteni tulleen ja suljin puhelimen. Sillä samalla hetkellä soitti joku lehtimyyjä! Ilmoitin, että en lue lehtiä: luen kirjoja ja surffailen ja sen sellaista ja pistin puhelimen kiinni. Sitten VIHDOIN ymmärsin soittaa Asiakkuusmarkkinointiliittoon (Puhelintarjonnan rajoituspalvelu. puh. 0600 13404), jossa ystävällinen nuori mies ilmoitti, että kuukauden, parin päästä puhelinmyynti loppuu. Siitä tuli valoisa olo!

Valoisa olo tuli myös kun kävin Stockan herkussa ja Akateemisessa. Herkussa siksi, että vakaa päätökseni lopettaa tämä vapulta alkanut karkin syönti käy helpommaksi kun näin vihanneshyllyt: nyt on tuoreita kukkakaaleja, munakoisoja, mansikoita, parsakaalta, kaikkea hyvää joista voi tehdä kelpo ruokia. Tänään mm. fenkoligratiinia pihvien seuraksi, hmmmm. Molto bene! Ja Akateemisessa: Pekan päivän kirjaa lähdin hakemaan. Olin melkein tunnin. On ihana kun täällä on oikea kirjakauppa. Noh, tuli kyllä sitten sorruttuakin. Kirjoja taisi olla kaikkiaan kuusi kun viimein lähdin… Siinäpä sitä sateiselle perjantaille jo kylliksi puuhia…

Sellainen "pieni" päivä

Tänään on ollut pieni päivä: ei mitään suuria tunteita, tekemisiä, tapaamisia tai tapahtumia. Olen istunut koneella vain ruoanlaiton (tulikin tosi hyvää kiinalaista) ja Jäälissä käynnin keskeyttäessä webbailun.  Ulkona + 9 C, joten pehtoori on saanut ihan yksikseen puuhailla pihalla. Huomenna voisin harkita kasvimaan ja penkkien kitkemistä. Harkitsen. En vielä lupaa mitään. 

Valokuvatorstai: Kuiske

Syksyn kuulaana sunnuntaina hautausmaalla kerrotaan kuiskaten menneistä, muistoista. Kuiskeen voi melkein nähdä, eikö?

Erilainen keskiviikko

Tämmöinenkin voi olla lomapäivä:
- herättyä salille
- kampaajalle (vankilaraitaseksi pöhöttynyt, mökkivedellä epämääräiseksi pesty hiuksisto palautettu ruotuun)
- pieni hetki webbailua ja sähköposteilua ja tyttären kanssa jutskaamista
- elokuviin (elokuviin keskiviikkona! iltapäivällä! varmaan jotain tosi kultturellia? No niinpä!) Sain houkuteltua pehtoorin mukaan ja eiku katsomaan Sinkkuelämää. Kumpikaan meistä ei ole ever katsonut jaksoakaan ko. tv-sarjasta ja silti elokuva viihdytti. Ei se meihin isoja jälkiä jättänyt, mutta ´ei huono´.
- syömään ravintolaan
- ja nyt, nyt pääsen taas rakentelemaan www-sivuja.
Siinäpä se kylmä lomakeskiviikko.

Perhe nimittelee datistiksi

Vastoin tapojani olen nauttinut suuresti kun sää ei ole oikein suosinut ulkoilua. Olen järjestellyt valtaisiksi kasvaneita digikuva-arkistojani ja värkkäillyt www-sivuja (lakkiaissivut jo valmiina). Opettelin tekemään sivuikonejakin. Tulos ei vielä raponen, mutta tiedänpäs tekniikan. Heh, kaikesta sitä voi riemua repiäkin.

Puron rannalta puutarhaan

Jo vain mie tiiän olevani surkia lähtemmään mökiltä kottiin. Mutta että näi surkia! Olihan tuskanen aamu kun piti Myötätuulen ovet sulkea ja suunnata maalikyliin. Rovaniemelle asti meni, että pystyin ylipäätään puhumaan! Rantapeltoa kohti alkoi olo jo helpottua ja mutikaisten ootellessa ruoan kanssa (hienoa jälkikasvua meillä, eikö? – vai katumusharjoituksiako tekevät? :)), pihalla auringosta ja vehreydestä, kukkivista ruusuista ja alppiruusuista, lomantunnusta ja teinien jutuista nauttiessa jo mietin, että pääseehän tuota pohjoiseen taas uudestaan …

Päivitettiin puutarhaa (mistä pehtoori kyllä huomautti, ettei puutarhaa ”päivitetä”) ja setvittiin vähäinen posti, nyt sateen uhatessa vetäydyin koneen ääreen, Ronan Keating laulakoon ja saan harrastaa :). Järjestelen ajatuksia ja muistoja. Mietin tulevia tekemisiä. Enkä suorita. Loman tuntu.

Lähdön tunnelmaa

Leppeä tunturituuli ja hiljainen sunnuntain aurinkoinen iltapäivä Ahopään rinteillä: mukavasti uuvahtanut olo kun tepastelimme ja poimimme korillisen korvasieniä. Ah onnea! Molemmat omissa ajatuksissaan, hiljalleen rinnakkain kulkien. Aika on suhteellista mutta eikö se voisi nyt hieman hidastaa kulkuaan…

K & M lähtivät aamupäivällä; lähteminen ei ole niin hienoa kuin tuleminen. Pehtoori jatkaa siitä, mihin torstaina jäi: jatkaa yksinpuheluaan. Minä kuuntelen, kommentoinkin.

Haluanko huomenna lähteä kotiin? Jollei teinejä olisi jo ikävä, ei varmaan lähdettäiskään.

Valokuvatorstai: Yötön yö

Yötön muttei pilvetön juhannusyö Saariselällä 2008. Puolilta öin aurinko oli vielä näin korkealla.

(klikkaamalla kuva suurenee)

Taivas kattona

Viipyilevä aamiainen (niistä minä pidän! pidän hyvin paljon!), sateen uhka ilmeinen, mutta rohkeasti uhmasimme ja lähdimme pienelle vaellukselle katsomaan, mistä Hangasoja alkaa. Matkalla korvasieniä! Paljon korvasieniä. Minulle kuin pieniä koruja... Jääjärviltä Ruijanpolulle, sää suosi ja oli huikeaa: vain taivas kattona.

Myötätuulen terassilla tovi ennen saunaa ja pitkää illallista. Tietämättömyys tuntui olevan monin tavoin yllättävää (meriorvokki, upporentukka, teris, ovat aivan uusia Lapin luonnosta löytyviä kasvi- ja eläinkunnan lajeja, joista vain tietämättömät voivat tietää ;)) . Montako tuntia me istuimmekaan höpötellen? Vakaviakin puhuen. Viihtyen. Pitkän ystävyyden helppous mukavaa.

Vielä keskiyön kävelylle, nyt nukkumaan.

Juhla ja juhannusyö

Juhannusaatto tunturissa ja kuruissa. Kiilopää huiputettu ja Hangasojan kultamailla käyty. Aurinkoa ja tyventä. Hiljaisuutta ja huoletonta naurua. Hyvin syömistä, tunturipuron vettä ja kuplivia. Uhrilahja auringolle jotta huomennakin sen näkisimme. Elämisen sietämätön keveys yöttömänä yönä hiekkamontun reunalla…

Kaksistaan

Hangasojalla ei ole juuri muita kuin me – ainakaan vielä. Rönkönlammen lenkillä ei ketään. Pehtoori juttelee itsekseen, - minunkin vuorosanani - minä kuuntelen ja mietin, että tämmöistäkö se sitten on kun ollaan oikeasti kaksistaan … Siihenhän ei varmaan mene kuin muutama vuosi. Meneehän se näinkin. Mutta silti on hienoa, että saamme vielä tänään tänne ystäviä seuraksi.

Kesäistä

Kauppahallin ja torin kautta kohti pohjoista. Matka meni joutuisasti. Ei poroja eikä poliiseja; kulleroita ja karavaanareita kylläkin. Perillä ei sadetta eikä sääskiä. Kalan savustus ja juhannussaunan pesu (ei vihtoja, mutta ehkäpä vielä järjestyy, vaikka näistä koivuista ei vielä itse tehdäkään…).

Elämää pienempää tupulointia

Juhannusviikolla on edellisinä vuosina tapahtunut kauaskantoisia, isoja asioita, ...

Tänään olen lähinnä ajellut autolla. Hoidellut asioita, kuskaillut miestä, poikaa ja odotellut tytärtä pääsykokeista. Ajellut taas, unohtanut pojan kaupunkiin, käynyt hakemassa, siistinyt työpöytää ja valinnut lomalukemista. Klikkaillut tunnin välein sääkarttoja. 

Melkein ollut suorittamatta mitään. Asenne jo Napapiirin pohjoispuolinen... melkein ... Huomenna illalla jo rantasaunassa. Hyvä niin. 

Leffaa ja leivontaa

Loman kunniaksi uni loppui aamulla klo 5.12. Hyvin ehti pyykkejä setviä ennen kuin salin ovet olisivat auki. Kunnon treeni ja sitä rataa sitten koko päivä... Iltasella vauhti hiljeni: silityselokuvana Colorado Avenue. Pidin kovasti, semminkin kun pidän Nicke Lignellista. Ja oli siinä joku nuori komistuskin katseltavana. Eikä vain näiden takia, mutta kelpo raina muutoinkin. Vaikka Suomen historiaa nyt väritettiinkin vähän turhan kauniilla sivelteminvedoilla. Viihdettä, mutta hyvää sellaista.

Mikäkö on "silityselokuva"? Se on sellainen kun pyykkiä on tolkuttomasti, eikä ulkona paista aurinko tai jätevedenpuhdistamo haisee niin ettei ulkona voi ollae eikä silittää, on käytävä  Makuunista hakemassa leffa ja siirrettävä silityspiste kodinhoitohuoneesta olohuoneeseen; leffaa katsellessa voi kuopuksen farkkuvuoret ja colleget silitellä. Ja meni siinä samalla melkoinen määrä teepaitoja meiltä muiltakin.

Leivoinkin. Pakastimeen ja mökille vietäväksi mantelipullaa ja raparperipiirakkaa. Raparperit on jo isoja. Kesän eka piirakka on aina se paras. Resepti on nettikansiossa
http://www.satokangas.fi/Keittio/Reseptikansio/Raparperipiirakka.htm


 

Sadetta ja tuulta

Hieman yllättävä uupumus. Mutta ei haittaa: sataa vettä, eikä mitään tuhannen välttämätöntä tehtävänä. Papan hauta käytiin sentään pehtoorin kanssa aamupäivällä laittamassa kuntoon.

Iltapäivällä mietin, etten koskaan ennen eläisssäni ole ollut kiinnostunut ystävien vanhempien timanttihääpäivästä kuten nyt yksistä tietyistä kekkereistä, joiden ajankohta näyttäisi meidän kannalta nyt kuitenkin sijoittuvan vallan mainiosti ... ;)  

Tämä päivä!

Monta roolia. Nyt jo mietin mahtuiko kaikki tosiaan samaan päivään: aamulla dialogi lähetysjuhlilla (ainakin ohi, ilmeisesti hyvin, kiitoksia moniakin, opin paljon), päivällä ME:n väitöksessä hämmästelemässä historiantutkimuksen herättämiä tunteita ja tehdyn työn määrää, mukava olla antamassa arvosanaa ja illalla karonkassa, jossa väittelijä ja vastaväittäjä saivat ansaitsemansa puheet.

NYT olen virkavapaalla ja LOMALLA! Nyt on "sitte" ... 

Tietokone is back!

Hain oman, oikean tiestkarini huollosta: siinähän OLI näytönohjain simahtanut! Minähän sanoin!
Nyt voi liitellä kuvia (klikkaa kuvaa, näet piazzan isompana),



ja ryhtyä työstämään Kiina-sivut valmiiksi, ja muuta webbailua. Kunhan ensin hoidan työt alta pois. Enää kaksi päivää. Ja sitte.

Valokuvatorstai: Sattuma

Oli ihan sattuma, että kohtasimme!

(klikkaamalla kuva suurenee)

Sijaistoimintoja

Että ihminen voi saada paljon aikaiseksi kun välttelee jonkun tekemistä. Siis: tarkoitus oli lukea väitöskirja loppuun ja tehdä paperia lauantaiksi ja kuinka siisti minun vaatekaappini tänään onkaan! kuinka hyvää ruoka perhe saikaan! Miten paljon erikoispyykkiä onkaan hoideltu! Miten hienon lenkin teinkään kylmän pohjoistuulen puhaltaessa! Kuinka monia rästisähköposteja onkaan tullut kirjoiteltua! Ei mikään turha päivä tänään!

Erilaista olemista

Pehtoorin kanssa kutosta tuunattu ja annettu myyntiin. Uudet naapurit haussa ... Esikoisella alkaa pääsykoe lähestyä, pientä kireyttä, mutta lukeminen ei ainakaan ole yhtään vähentynyt. Eikä kuopuksella laiskottelu. Että osaa nuori mies nauttia "völläilystä".

Minäpä lähden tästä nyt Toscanaan... Asema-aukion ristoranteen syömään ja parantamaan maailmaa parin ystävän kanssa...

Ei!

Miksen opi sanomaan ´ei´: en ehdi, en osaa, en halua, en voi. Jos olisin keväällä pari kertaa osannut sen sanoa oikeaan aikaan, minun ei olisi tarvinnut tulla pois pohjoisesta, eikä olisi tarvinnut lukea ja kirjoittaa lauantaita varten. Lukea pitää vielä paljon, kirjoittaa ja harjoitella esiintymistä vielä enemmän. Aamupäivä pidettiin PR:n kanssa palaveria ja kyllä jo uskon että dialogi saadaan sujumaan, mutta miksi minä tätä teen?! Koska en osaa sanoa ei! Niinpä minä sitten menen lauantaina lähetysjuhlille puhumaan ja väitökseen arvostelulautakuntaan ja karonkkaan ja ... Koska en osaa vieläkään sanoa ei!

Miksi huomenna Ouluun?

Onhan kuukkelilla ruma ääni. Sitä kuuntelin ja mietin nuotiopaikalla taukoa pitäessä. Mietin samalla, että ei siitä ole kuin neljä vuotta kun palkintolaatan saatuamme oikein lehtihaastattelussa sanoimme yhteen ääneen, että me mitään mökkiä tarvita tai laiteta, riittää kun pidetään kodista ja sen pihasta huolta. Nautitaan kun on kerran saatu piha priimakuntoon ja taloremonttikin tulossa …

Ei pitäisi mennä sanomaan. Talo on remontoitu, ja laajennettukin, rempattu vähän vanhaa mökkiä ja tehty uusi mökki. Ja nyt on sitten kolme päivää laitettu mökin pihapiiriä … eikä se oikeastaan edes ollut huonossa kunnossa, kunhan vielä trimmattiin. Ja jo nyt riepoo kun huomenna pitää lähteä täältä, …

Ollaanhan me nautittu, tässä vain hommailtu. Työleiri numero kuustoista tai jotakin… Tänään on ollut hieno sää. Ihan tyven. Melko lämmin (+ 14 C). Aurinkoa illansuuhun asti. Teinit kuleksineet, höpötelleet, käyneet välillä syömässä. Ajelleet, näyttäneet uudelle kaverille paikkoja. Yritän pitää hyvin, jotta tulevat toistekin.

Kaarisilta ja lahjapuu

”Jos haluat olla onnellinen päivän, ota humala!
Jos haluat olla onnellinen vuoden, rakastu!
Jos haluat olla onnellinen elämäsi, istuta puu!”

Tai miten se kiinalainen sananlasku meneekään… Olen tänään istuttanut puun. Itse asiassa kolme puuta. Sain työkavereilta puolivuosisataislahjaksi puun. Kävimme tänään kylmässä aamussa Ivalon Taimituvalta valitsemassa pihlajan. Pitkän harkinnan jälkeen pihlaja. Se on kaunis ympäri vuoden ja pitäisi pärjätä näillä raukoilla rajoilla. Ostimme lahjapuulle kaveriksi kaksi pihlajaa ja soraiseen maahan ne istutin.

Samaan aikaan pehtoori teki siltaa (= Jätkän tuikku, vrt. Rovaniemen jätkänkynttilä) ja pitkospuita.

Illalla tulivat teinit. Kavereineen. Ei enää ole hiljaista ruokapöydässä. Hyvä niin. Oikein hyvä.

Mökkiläinen - melkein paikallinen

Olen päässyt piireihin: mökin lähikaupan ikiaikaisena asiakkaana saan "paikallisten" alennuksen! Alennus koskee vain tiettyjä arkiaineita (perunoita, tiskiainetta, työhanskoja ja tulitikkuja) mutta ei turistitavaroita (kosteusvoidetta, siideriä, savuporoleikettä). Noita kaikkia tänään kuitenkin tarvittiin. Päivä mennyt pihapiiriä ja varastoja siivotessa ja järjestellessä, pehtoori on tehnyt puron ylittävää siltaa. Helpottaa talvella veden hakua...

Nieriää savustettiin, nautittiin tsatsikia sen kanssa ja teineille soiteltiin. Semmoista seesteistä.

Keskiviikkoiltapäivä?

Puoleltapäivin oltiin aurinkoisella Hangasojalla. Pyörät esiin liiteristä ja poljettiin Saariselälle. Riekonlinnassa eikä juuri muuallakaan ollut kuin me. Mentiin syömään. Semmoista ei ole täällä paljon tehty: syöty ulkona. Eikä ole paljon keskiviikkoiltapäivisin muutenkaan oltu kaksistaan, eikä kesäkuun alussa Lapissa, eikä aurinkoisessa sääskettömässä keväisessä (koivuissa juuri ja juuri hiirenkorvat) luonnossa Napapiirin pohjoispuolella. Olisi kannattanut – oli sen verran hieno iltapäivä.

Levollista - vihdoin

Isäni yksi usein toistama juttu oli "Ei ihminen nuorena tiedä, kuinka vanhana on mukavaa". Tänä aamuna sovelsin sitä "Ei ihminen nuorena tiedä, kuinka ihana on kun saa nukuttua hyvät, levolliset, täyspitkät yöunet". On levollinen olo.

Aika usein lähden lukukauden loputtua, kesäkuun ekaksi viikoksi arkistoreissulle Helsinkiin. Tänä vuonna en: huomenna lähdemme pehtoorin kanssa Hangasojalle. Ei ihan töittä sinnekään, mutta ihana lähteä.

Juhlan jälkeen, loman alussa

Juhlan purkua vielä - eilinen ja tämäkin päivä. Yhdet vieraatkin vielä eilen, nyt viimeiset kakut viety töihin ja puutarhalle. Töissä käväisyn jälkeen lähdimme perheen kesken kaupungille syömään, minulle keittiökiintiö hetkellisesti täynnä ja juhlistimme virkavapauteni "oikeaa" alkamista.

Nyt kun olisi aikaa ja intoa Kiinan matkasivuston viimeistelyyn ja julkistamiseen ja juhlakuvien editointiin niin sorvi hajosi; eilen ehtoolla tietokone irtisanoi työsopimuksen ja pimeni totaalisesti... Vein koneen aamulla korjatteille ja ilmoitin kaikella asiantuntemuksellani, heh! - että "varmaan näytönohjain simahti", jolloin nörttipoika katsoi minua hyvin surkeasti ja sanoi, että "ilmoitellaan kun on kunnossa tai jos se kovalevy on kokonaan lasahtanut". Jotta semmoista.

Virkavapaus alkaa joten ei tarvita konetta? Niinhän sitä voisi luulla! Minähän olen datis kuten teinit jatkuvasti huomauttelevat, joten tämä läppäri ja sen ohjelmat eivät todellakaan riitä minun harrastuksiini. Mitä siis nyt? Lähdettävä kai lenkille kun aamulla lintsasin saliltakin. ... Ja lauantaisen ´12-tuntia-korkokengissä´ jälkeen rullaluistimia ei voi rasitusvammaiseen jalkaani ajatellakkaan.

Gaudeamus igitur ...

Tuoksuu ruusut. Kuusikymmentä ruusua tuoksuu...

Lakkiaisviikonloppu. Voisipa tunteita säilöä ja sitten ottaa pienen annoksen kerrallaan nautittavaksi kun on tarve. Esikoisemme on ylioppilas. Eilen oli hieno, suurenmoinen päivä. Neljän tunnin yöunen jälkeen olin tavallistakin herkemmällä .. välillä pakahduttava onnen tunne...

Saaran päivä oli kaunis, lämmin, aurinkoinen. Lämpimiä onnitteluja. Ruusuja, halauksia, puheita, maljoja, välähdyksiä menneestä ja toiveita tulevasta. Oli ihana, että ystävät ja sukulaiset tulivat jakamaan päivän kanssamme. Ylioppilas oli kaunis ja todistuksensa ja stipendinsä ansainnut.

Meillä kävi seitsemän tunnin aikana 99 vierasta. Monille en ehtinyt sanoa kuin tervetuloa ja näkemiin: vapaapäivät ja kaksi auttavaa ihmistä keittiössä ja tarjoilussa olivat enemmän kuin tarpeen, ilman niitä en olisi ilman ehtinyt senkään vertaa. Tarjoilua oli riittävästi (tein 20 kakkua ja piirakkaa, makeita jäikin, suolaisia juuri sopivasti) ja La Festa osoittautui toimivaksi isommallekin porukalle.

Vihreää, aurinkoa, kuplia, puheensorinaa, juhlavia vaatteita, kahvin ja kakun tuoksu, ... tyttären helpottuneet kasvot, ruusuja maljakossa ja ruusuja pihalla, ... Gaudeamus igitur ...